kaarron kuvapäiväkirja

tiistai 6. maaliskuuta 2018

phonille kyytiä

"Mä tässä kerran ullakolle yksin kapusin
Ja sattumalta vanhan laukun siellä aukaisin
Mä sitä pengoin mitä lienen oikein etsinyt
Niin löysin vanhan saksofonin siitä kerron nyt
Sen pölystä kun puhdistin ja sitä kääntelin
Ja ullakolle vanhan arkun päälle istahdin
En aikaa tiedä miten kauan siinä viivähdin
Kun saksofonin tarinaa mä hiljaa muistelin..."

Pariin kymmeneen vuoteen en ole enää paljoa fonilla tuuttaillut,

muutamana viime vuonna en yhtään.

Otin torven käteeni ja kokeilin, mitä sieltä irtoaisi.

No, lähinnä läppien tyynyjä, jotka olivat kuivuneet korpuiksi.

Mitä tehdä?

Mieli tekisi yrittää vielä vetäistä vaikka

Round About Midnight tai Play It Again, Sam.

Ei mitään toivoa. Pelkkää vikinää ja ujellusta.

Huolto ja korjaus maksaisi puolen tonnin kieppeillä.

Sillä saisi jo vastaavanlaisen käytetyn, tai jopa uuden.

Eiköhän ne soitot ole tässä elämässä jo pitkälti soitettu.

Antaa olla.

...en ääntä ma siihen saanut; aattelin: ei ole onneni haltia soittajan lahjoja mulle jaannut;

soi, seli, soi, seli, lahjoja jaannut...

Sitten mielen valtasi kuitenkin omnipotenssiharha:

panen fonin palasiksi, ostan uudet tyynyt ja korjaan itse.

Kun päätä ei paleltanut pakkasella, panin tuumasta toimeen.

Kävin ostamassa vajaalla satasella soitinliikkeestä tyynysarjan ja rupesin hommiin.

Helppohan se foni oli purkaa palasiksi, mutta kyllä niitä palasia kertyi pelottavan paljon.

Vanhat tyynyt irti ja uudet kuumaliimalla kiinni.
En saanut ihan saman merkkistä tyynysarjaa,

joten joitakin viritelmiä piti tehdä vanhoista.

Eihän tässä sitten enää muuta kuin osat takaisin paikoilleen ja soitoksi. Hekoheko!

Hmmm. Siis tämähän tuli tähän ja tuo tuohon. Eiku. Tähänhän sen täytyi tulla.

Näin päin vai noin päin? Eiku. Se onkin tuo. Vai onko? Voi hell...

Eiku. Tähän näin päin. Voila!!

Tadadaa!!!

Se on kasassa, eikä yhtään nippeliä jäänyt yli.

Sitten vaan torvi suuhun, palkeat pullolleen ja puhaltamaan...

...ei ole huilusi tiedossa tehty, salassa sulle on luonnon lukko";
soi, seli, soi, seli, luonnon lukko...

Eihän sieltä mitään kunnollista saanut irti.

MUTTA!!!

Pienen virittelyn jälkeen alkoi ääntä tulla jo.

Kuuntele vaikka itse:

>> KUOLLEET LEHMÄT

Ei sittenkään ihan huono suoritus, näillä eväillä.

...sormet ne soutaen säveltä toisti, suru suli, vilisi virsien tulva, ihana aurinko sieluuni loisti:
soi, seli, soi, seli, sieluuni loisti, ja fonini ilosta itki.

* * *

Foni on merkiltään Toneking Amati Krazlics

Made in Czechoslovakia, numero 25475.
Kylkeen on pantu vaatimattomasti leima

"THE BEST IN THE WORLD"

Netistä sain numeron perusteella jäljitetyksi,

että saksofoni on valmistettu vuonna 1956.

Toisen maailmansodan jälkeen saksalaisen Keilwerthin tehtaat kansallistettiin Tsekkoslovakiassa.

JKG = Julius Keilwerth Graslitz.

Suukappale on sentään ehtaa Selmeriä.

Sain tämän tenorisaksofonin lainaksi 35 vuotta sitten

ystävältäni Okkosen Jormalta.

Vuokrasopimus oli kohtuullinen:

kun töräytin Twilight Timen, sain aina vuoden lisäaikaa.

Kun täytin kauan kauan sitten 50-vuotta, sain fonin omakseni.

Laina-ajan alussa teetin siihen kalliin peruskorjauksen,

sillä ei se kovin häävissä kunnossa ollut alkuaan.

"Näin kuvat kulki muistoissani hämys ullakon
Ja mietin kuinka kaunis sentään ihmiselo on
Näin vanha kunnon saksofoni sai mun laulamaan
Ja vanhan kaapin kätköihin..."

... no enpäs laitakaan sitä takaisin,

vaan tuuttailen silloin tällöin omaksi ilokseni.